Time-Blogi

lauantai, elokuu 26, 2006

Mitäkö? Meininkiäkö?

Mukavan reipasta iltapuhdetta lauantaina klo 02:13 ilostutti paikalle saapuneet kaksi Etelä-Suomen Lääninhallituksen tarkastajaa jotka suorittivat jatkoaikatarkastuksen. Hyvässä hengessä katsastettiin paikat ja paperit. Kouluarvosana käynnin tuloksista olisi oman arvioni mukaan n. 10- yhden tarvittavan todistuksen ollessa toisessa toimipisteessä, muuten ei huomautettavaa.

Esittelyssä kuukauden kantis:

Sinäkö?

Jos tuntuu että käyt paikalla usein, juomat maistuu, et ole selkärangaton nilkki/varas ja haluasit itsesi nostettavan jalustalle eli tähän. Jos tunnusmerkit täyttyy kohdallasi niin nykäise henkilökuntaa hihasta tai törkkää sähköpostia kuvan kera sivuilta löytyviin osoitteisiin.

sunnuntai, elokuu 20, 2006

Höyrypurjehdus S/S Vännillä 27.8

Eli on taas aika vuotuisen höyrypurjehduksen joka seilataan tänä vuonna Pulkkilanharjulta S/s Vännillä.

Aikataulustoa:

Kokoontuminen Mikonkatu 8:n edessä klo 10.00

Henkilöautoilla mennään. Ajoaika noin 2 h.

Saapuminen rantaan Pulkkilanharjulle Vääksyyn n. klo 12.00.

Takaisin Stadissa n. klo 19 samaisena iltana

Laivan matkareitti riippuu säästä, mutta alustavasti voidaan sopia kohteita joissa myös nestemäistä ravinnetta on tarjolla.

Juomat pääsääntöisesti omat, mutta pyrimme saamaan hieman janojuomaa mukaan baarista.

Ruokailu järjestetään joko laivalla tai sitten jossain kohteessa riippuen vähän väkimäärästä.

Kustannusosuus 25 €/henkilö (+bensut kyyditseviin välineisiin)

Ilmoittautumiset ja/tai lisä-utelut Anttille / Baariin

keskiviikko, elokuu 02, 2006

Huh huijaa...



Nyt se kesä sitten loppuu ja aletaan taas viettämään suomalaista elämänmenoa: räntäsadetta, masentelua ja tietenkin silmitöntä ryyppäämistä. Täytynee varustaa Mikonkadun kulma asiaankuluvin merkein:


Esittelyssä kuukauden kantis:

Tämän kuukauden kantis poistettu taloudellisista syistä , lisätietoja kuukauden kantis-palstan toiminnasta baarista.